30
KES
18.00
HuimaUrho, Nelonen

Huima Urho - HoDy  2 - 3

Suolahti, Äänekoski. Keskuskenttä N

HuimaUrho kohtaa HoDyn Ysäriottelussa!

Huomenna perjantaina 30.6. Suolahden keskuskentällä räjähtää, kun HuimaUrho kohtaa Nelosen ottelussa sarjakolmosen Holstin Dynamon. HoDy on yksi HuimaUrhon tämän kauden päävastustajista, joten kiimaa ei tästä ottelusta tule puuttumaan! Hienoa tapahtumaa säestää myös naapurissa vietettävä Kuusysärit-festivaali, joka ei voi olla näkymättä tunnelmassa.

Ennakkotunnelmat otteluun ovat todella kiihkeät. HuimaUrho ja HoDy ovat seitsemän kierroksen jälkeen sarjataulukossa sijoilla 2 ja 3 tasapisteissä. HuimaUrho on pelannut mainion alkukauden ja on voitosta voittoon etenevän Rangersin kanssa sarjan ainoa tappioton joukkue. Joukkue erottuu edukseen myös päästettyjen maalien sarakkeessa, sillä siinä näkyy lukema 5 joka on koko sarjan pienin. Pisteitä voisi olla pussissa enemmänkin, sillä harmittavista vierastasapeleistä JIlvestä ja JJK Citykettuja vastaan olisi ollut voitotkin otettavissa. HoDy taas voitti kaikki viisi ensimmäistä otteluaan, mutta on sen jälkeen kärsinyt kaksi tappiota putkeen Rangersille ja ViPalle. Vierailla on siis epäilemättä valtava halu katkaista tappioputki ja nousta yksin sarjan kakkossijalle.

Sarjatilanne on kärjen takana äärimmäisen tasainen ja keskinäiset ottelut äärimmäisen tärkeitä


Joukkueiden keskinäiset ottelut menivät viime kaudella tasan voitoin 1-1. Keväällä HoDy höykyytti vielä hyvin sekavaa HuimaUrhon ryhmää lukemin 6-2. Elokuun kotipelissä taas HuimaUrho otti komean taistelun jälkeen 2-1 -voiton viime hetkien maalilla. Joukkueiden viimeisin kohtaaminen on huhtikuinen harjoitusottelu, jonka HuimaUrho vei myös nimiinsä lukemin 2-1. HuimaUrhon vaarallisimmat yksilöt ovat jo paljon kehutut Kalle Ranta-Nilkku ja Anton Lönnqvist, jotka ovat tehneet joukkueen 18:sta maalista peräti 13. HoDyn puolella taas mainittavissa ovat viiteen peliin yhtä monta maalia iskenyt Ferat Koldas sekä JJK:ssa Ykköstä ja Veikkausliigaakin joitakin vuosia sitten pelannut Settyslas Loutelamio.

Anton Lönnqvist ja Kalle Ranta-Nilkku ovat löytäneet todella kovan maalijyvän tällä kaudella


Ottelu on Kuusysärit-festivaalien isännöimä ja toimii samalla hienoina etkoina festareille. Kello 18.00 alkavan ottelun jälkeen pääsee mainiosti siirtymään Suolahden keskustaan juhlimaan! Ottelutapahtumassa soi myös teeman mukaisesti koko illan ysärimusiikki, joten mikäs sen mahtavampaa kuin tulla urheilukentän kautta virittäytymään juhlatunnelmaan. Nappaa siis kaikki kaverisi mukaan ja matkaa jo hyvissä ajoin kohti Suolahtea nauttimaan ensin HuimaUrhon viriilistä kannattajakulttuurista ja sen jälkeen huippuluokan ysäriesiintyjistä!

HuimaUrhon kannattajat tulevat jälleen olemaan kovaäänisinä paikan päällä


Linkki Palloliiton Tulospalveluun

Tilastot

2 - 3

HoDy
(1-1)
37'MaaliLönnqvist Anton
40'MaaliJärvinen Joona
46'MaaliMuurikainen Miikka
56'MaaliKoldas Ferat
60'MaaliSykiäinen Jaakob

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Juniorijalkapallo Huima

minna.porrassalmi@huimajuniorijalkapallo.fi

@huimajuniorijalkapallo